Jokaisen oma tie Suureen Paastoon, osa 6

Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9

Olemme päässeet tässä sarjassa jo kuudenteen osaan, jossa puhutaan hieman yhteisöistä ja yhteisöllisyydestä paaston aikaan. Sillä me olemme ihmisiä ja tarvitsemme ympärillemme toisia ihmisiä voidaksemme hyvin. Joten sillä on merkitystä, keitä meillä on ympärillämme tai onko meillä ketään.

Paasto on henkilökohtainen matka, mutta sen ei kuulu olla yksinäinen matka. Se on kaikissa niissä ihmissuhteissa, joita sinulla on. Suhteissa, jotka tukevat, jotka haastavat jotka kulkevat hiljaisina mukana. Yhteisö voi olla suuri tai pieni, mutta se vaikuttaa siihen, kuinka paljon sinä itsekin jaksat paastossasi.

Seurakunnan yhteisöllisyys
Seurakunta on paikka, jossa usko muuttuu yhteiseksi rytmiksi. Jumalanpalvelukset, rukoukset, kirkkoveisut ja paastonajan tekstit luovat tilaa, jossa ei tarvitse olla yksin. Kun osallistut seurakunnan järjestämään toimintaan voit löytää ihmisiä, jotka kulkevat samansuuntaista tietä Jumalaa kohden, jotka uskovat tavoin, jotka tukevat sinua omassa etsinnässäsi ja joita voit tukea omalla läsnäolollasi. Jumalanpalvelusten jälkeen saatatte jakaa yhteisen aterian, jutella ruoan äärellä.

Perhe
Perheessä paasto voi näkyä käytännön tasolla ruokapöydässä, arjen rytmissä ja toisille puhumisen tavoissa. Perhe voi tukea, mutta se voi mys haastaa. Kaikkien ei tarvitse paastota samalla tavoin, eikä kaikkien tarvitse paastota. Siksi perheessä paasto voi olla pieniä kompromisseja.

Ystävät tukena
Ystävät voivat tulla monenlaisista lähtökohdista ja taustoista. Joku kuuntelee, kulkee rinnalla, ymmärtää tarpeen hiljaisuudelle ja kysyy miten voit. Nämä ystävät kannattelevat ja auttavat jaksamaan.

Mutta välttämättä ystäväsi eivät paastoa, eivät välttämättä ymmärrä sen merkitystä, saattavat olla tuttuja islamin uskon Ramadanin kanssa, mutta eivät kristittyjen omien paastojen. He voivat kysyä miksi teet näin, he voivat nauraa tai vähätellä tai he voivat painostaa syömään sitä, josta olet paastossasi päättänyt luopua. Tämäkin on osa matkaa. Paasto ei ole muiden vakuuttamista vaan oman sydämensä kuuntelemista.

Entä jos yhteisö puuttuu kokonaan?
Jotkut meistä kulkee paastomatkaansa ilman seurakuntaa, ilman perhettä ja ilman ymmärtäviä ystäviä, tällöin matka voi tuntua paljon raskaammalta. Mutta se ei tarkoita paastoajan olevan heikompi tai jotenkin muita vähemmän.

Syitä yhteisön puuttumiselle voi olla monia. Fyysiset esteet tavata ihmisiä, traumaattiset kokemukset jotka sulkevat sisälleen... emmekä me ole tuomitsemassa yhtäkään ihmistä näiden takia huonommaksi. Joka haasteista huolimattaan paastoaa on vahva ja arvokas sellaisenaan.

Yksinäänkin voi paastota, lukea tai kuunnella päivän tekstit, sytyttää tuohuksen, rukoilla, kuunnella hengellistä musiikkia, sopia puhelusta papin kanssa keskustelua varten. Yhteisö ei aina ole joukko ihmisiä, joka on ympärilläsi, vaan se voi olla kirkon vuosisatojen mittaiset perinteet tai samaa matkaa toisaalla kulkevia ihmisiä.